Luontoon.fi uutiset

Kansallispuistojen käyntimäärät kasvaneet Lapissa 13 prosenttia viidessä vuodessa

Käyntimääriltään suosituimmat kansallispuistot sijaitsivat vuonna 2023 aiempien vuosien tapaan Lapissa. Viimeisen viiden vuoden aikana Lapin kansallispuistot ovat kasvattaneet suosiotaan vuodesta toiseen: käyntejä oli viime vuonna 13 prosenttia enemmän kuin 2019. Viiden vuoden aikana kävijät ovat löytäneet myös Lapin kesän. 

– On hyvä asia, että käyntimäärien kasvu Lapissa on ollut nyt maltillista koronavuosien jälkeen. Olemme tehneet kansallispuistoissa paljon töitä, jotta suojeltu luonto kestäisi kasvavat käyntimäärät, tiimivastaava Inari Ylläsjärvi Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo. 

Esimerkiksi käyntimääriltään Suomen suosituimmassa kansallispuistossa, Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, suosittu Varkaankurun reitti sai viime kesänä aiempaa kestävämmät ja leveämmät kulkuväylät. Varkaankurun reitti on rajoitusvyöhykkeellä, eli polulta ei saa poistua. Myös Pyhä-Luoston kansallispuiston reiteille on tehty vastaavia parannuksia esimerkiksi Isokuruun. 

Urho Kekkosen kansallispuistossa puolestaan Niilanpää-Rautulampi -väliä sorastettiin, jotta reitti olisi turvallisempi patikoijien ja maastopyöräilijöiden yhteisessä käytössä, eikä tarvetta poiketa polulta tulisi. Suomeen uusimpaan kansallispuistoon Sallassa on tehty paljon uusia taukopaikkoja ja parannettu reittejä.  

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joita hoitaa Metsähallituksen Luontopalvelut.  

– Meille on tärkeää, että kävijät kunnioittavat luontoa ja oman turvallisuutensakin takia tietävät, mihin ovat lähdössä. Siksi olemme kokeilleet myös uusia tapoja ohjeistaa maastoon lähtijöitä. Vuoden lopussa valmistunut Urho Kekkosen kansallispuiston lähtöportti on tästä hyvä esimerkki, palveluomistaja Pirjo Seurujärvi sanoo.  

Saariselällä sijaitsevan lähtöportin diginäytöillä kerrotaan ajankohtaista tietoa Urho Kekkosen kansallispuistoon lähteville.  

Talvimaisemassa avoimella paikalla on iso katosrakennelma, jonka sisällä on kaksi ihmistä.
 

Tilastot sen kertovat: Lapin kesä on löydetty  

Myös kesäkuukaudet ovat kasvattaneet suosiotaan kansallispuistoissa retkeilevien keskuudessa. Vuoteen 2019 verrattuna kesäkuun käynnit Lapin kansallispuistoissa ovat kasvaneet yli 15 prosenttia, myös heinä- ja elokuun käynneissä on nousua. 

Esimerkiksi Pyhä-Luoston kansallispuistossa tehtiin viime heinäkuussa kävijäennätys aiempien vuosien heinäkuihin verrattuna. Käyntejä Pyhä-Luoston kansallispuistossa oli heinäkuussa 2023 yli 34 000. 

– Aiemmin retkeilijät ovat ehkä saattaneet vältellä keskikesää mäkäräisten ja muiden kesän hyönteisten takia. Ehkäpä ihmiset ovat nyt oivaltaneet, että yötön Lapin kesäyö upeassa luonnossa on elämys, joka kannattaa ehdottomasti kokea. Toivottavasti myös paikalliset yrittäjät havahtuvat tähän ja pitävät palveluja auki entistä enemmän kesälläkin. Kansallispuistojen käyntimäärien perusteella potentiaalia on, tiimivastaava Joel Erkkonen Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.  

Kaksi ihmistä pyöräilee metsässä polulla kesällä.
 

Lapin kansallispuistojen käyntimäärät 2023  

Lisätietoja